tiistai 17. huhtikuuta 2012

Tavoite

Kiitos

Kaikista kommenteista! Tuli hyvä mieli ja on jotenkin kivempi kun saa keskustella ihmisten kanssa. :)

Mahdollisia muutoksia, mitä edelleen haluaisin. Painon haluaisin kaikesta huoltimatta alle 60 kg. Ei toivo sellaista siroa pientä vartaloa, vaan kiinteän ja urheilullisen. Se kertoo rasvan kuolemisesta jos onnistun pudottamaan painon alle 60 kg. Siihen asti suurin osa on nestettä.

Ongelma kohtani ovat yläreidet sisältä ja takaa. Peppu on ihan siedettävä, mutta haluaisin mahtua 36:sen farkkuihin. Nyt 36 koko on aivan liian pieni ja 38 tällä hetkellä löysä tai sopiva pepusta.
 Jenkat eivät edestä enään  juurikaan näy, mutta takaa näkyy.
















Haluaisin reisien väliin pienen raon, koska housut aina kuluvat ja menevät rikki siitä kohasta missä ne osuvat yhteen.
Säästää rahaa kun farkuista tulee pitkä ikäisempiä. :D
Paljon kyykkyjä siis tiedossa. 

Jenkat ja sisäreidet












Käsistä haluan nuo kohdat kiinteämmäksi. Muutenkin timmimmät ja lihaksikkaammat kädet. Enemmän solisluut näkyviin. Paljon rinta-, olka- , selkä ja käsilihaksia pitäisi tehdä.

Ja tietenkin vatsaa niin kauan kunnes se on litteä!

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Bikinibody

Morjensta!

Ei enään viikkoakaan ulkomaille lähtöön ja yli kuudenviikon salitaukoon (ellen löydä sieltä hyvää salia.) Ois aika uskomattoman vaikeeta olla ilman salia, kun on yli puolivuotta säännöllisesti käynyt. :/

Lupailin laittaa tänne kuvia ennen lähtöäni. Kuvissa ei näy lihakset niin hyvin kuin edellisissä, koska näissä kuvissa olin pitänyt mässypäiviä (kakkua, karkkia, sipsiä, popcornia, pullaa, mcdonals.. uuuuups... 8D ) Ei ehkä paras aika ottaa kuva. Mitäs pienistä. :D 

Kehitysenä huomaan itse jenkkojen pienentyneen ja maha on vähän litteämpi (mässäyksestä huolimatta). Vyötärö on laskenut alemmas. *JES*

Nyt tekee mieli ottaa sellaisia kuvia missä olisi syönyt paremmin,  nähdäkseni miltä maha näyttäisi silloin.  :>
(ihan tiedoksi että minulla on isoimmat bikibit mitä löysin 42-44, ja silti tuntuu, että tissit on tiskillä...)

Saapa nähä mennäänkö sitten huonompaan vai parempaan suntaan.

Huhtikuu 2012
Huhtiku 2012


















Tämän hetkinen bikinikroppa
Huomiona se ettei paino ole juurikaan muuttunut. Se seilailee siinä 61 - 64 kg väliä. Tuloksia saan siis aika hyvin PELKÄLLÄ liikunnalla. Ruoasta en paljoa tingi. 

Kijoitan sitten seuraavassa postauksessa mitä muutosta vielä haluaisin.

Vertaukseski tammikuun kuvat. Eli kolme ja puoli kuukautta mennyt. Paino lähes sama, mitat muuttuneet ja vartalo kiinteytynyt. Liikuttu paljon, mutta syöty miten sattuu. Välillä hyvin välillä ihan poskelleen :D

Tammikuu 2012

Haluan ihmisten ymmärtävän ettei se aina ole oikeasti niin nuukaa tai vakavaa, jos on huonoja päiviä. Olen elävä esimerkki, että jos perusruokavalio on kunnossa, ei tarvise ruoasta paljon tinkiä saadakseen tuloksia.

Mitäs mieltä olette tuloksista?

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Minä liikun paino ei


Paino pyörii siinä 60 - 64 kg kohdalla. Se vaihtelee täysin siitä mitä olen syönyt tai juonut. Painoa on siis hyyvin vaikea seurata. Syön edelleen kiltisti ja niin edelleen, mutta mitään ihmeellistä ole tapahtunut.

 Vaikka tuloksia ei ole välttämättä näkyvästi niin paljoa kuin olisi toivonut, olen iloinen että olen löytänyt liikkunnan ilon ja rytmin. 

Treenaan edelleen liikaa lihasmassaa suhteesssa pitkäkestoiseen liikuntaan. Ulkomailla tulee viimeistään muutos kun ei ole salia minne mennä. :D




Lauantai                                               Sunnuntai         Maanantai                        Tiistai               
aamulenkki   40 min/    400 kcal           vapaa                 sali    600 kcal                    sali      400 kcal
crosstrainer   40 min/    400 kcal                                                                                lenkki  600 kcal
sali                                300 kcal                                                                                                          
yht.                             1 100 kcal                                             600 kcal                             1 000 kcal

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Takaisin toimintaan

Elossa

EN ole enään kipeä! Tapahtui ihmeparantuminen ja olen jo täysin kunnossa. Varmaan johtuu siitä etten ole ennen sairastaessa saanut antibootteja tai muita lääkkeitä. Nyt kun on, parantuu super nopeesto. Innostuin ja meninkin tänään lenkille.

Mietin miksi en ole halunnut mennä kunnolla lenkille ulos. Keksin, en ole uskaltanut kohdata huonoa kuntoani...
Olin viime keväänä hyvässä kunnossa enkä ole viitsinyt mennä lenkille huomatakseni etten jaksa yhtään.
Kuitenkin 9 km lenkin aikana tein intervallia (juoksua ja kävelyä) ja jaksoin tosi hyvin (paremmin kuin luulin).

Sain uutta potkua lenkkeilyyn, ja menen huomenna ehdottomasti uudelleen. :)

Perjantai
Aamulenkki      1h      650 kcal

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Loppu loppukirille

Hellou!


Vähän tullut taukoa päivittelystä mutta en ole tehnyt mitään sen uudempaa. Käynyt sen 4-6 kertaa viikossa salila ja lenkilla pari kertaa. Paitsi kävin myös uimassa viime viikolla. Sekin taito näkyy olevan vielä tallella. :D

Hienon loppukirini pysäyttikin semmoinen pikkuvaiva kuin angiina... liikuntakielto ainakin viikoksi voimaan ja yli kymmenenpäivän antibioottikuuri. Oujee :))
Minulla on vielä tapana sairastellessa syödä aivan älyttömästi. Töihinkään ei ole menemistä kuin vasta ensi viikolla. Ruoka ja liikuntarytmini kärsii aivan stnasti.



Varmaan alkaa jo pidempään seuranneet huomata, että olen koko ajan kipeenä. Näinhän se on talven aikaan. En ole edes kaikkia kertoja tänne kehdannut kirjoittaa kun kohta tulee enemmän valitus-/ sairastelublogi . :D

Yritän keksiä jotain kirjoitettavaa tänne kun sairastelen, ettei aivan tyhjäksi jää.