maanantai 27. helmikuuta 2012

Paastoaminen

Ajattelin kertoa nyt vähän mahu paastoamisesta ja omista kokemuksista.
  
Monet ajattelevat että se on laihdutuskeino, mutta eei. Se antaa hyvät eväät terveellisemmän elämän aloittamiseen, kun olet iloinen maistaessa kasvistenkin maun. Paastoamisesta tulee kevyempi ja raikkaampi olo yleisesti, mutta ei sovi kaikille!

"Tutkitusti mehupaasto vaikuttaa edullisesti veren rasva-arvoihin. Se antaa suolistobakteereille tilaisuuden uudistua ja tervehtyä. Nestemäisen ravinnon ansiosta suolisto lepää, ja ärsyyntyneet limakalvot saavat tilaisuuden tervehtyä. Ennen muuta mehupaasto kuitenkin toimii elämäntapojen terveellistäjänä. Paaston jälkeen on helppo syödä kevyemmin, liikkua enemmän ja siten pitää myös paino kurissa."

Minun paatopakettini
Eteneminen
Paasto aloitetaan juomalla puolenlitran suolaliuos, joka tyhjentää suoliston (kannattaa olla vessan läheiseedessä seuraavat tunnit). Monille tämä osuus on rankin mutta itselleni se ei ollut homma eikä mikään. 
Sinun tulee vain ohjeiden mukaisesti päivittäin juomaan mehuja ja muita litkuja. (aivan kamalan makuista) Ekoina päivinä aina odotti niiden juomista kun sai jotain ottaa, mutta viimeisinä päivinä odotti kauhulla niiden juomista. Aivan järkyttävän makuista loppuvaiheessa. 
Sitten aamuin ja illoin ihana suolistontyhjennys...
 
Paaston terveellisyydestä on kiistelty onko se hyvä vai huono. Päätin itse kokeilla sitä viime kesän alussa. 
Alkupäivinä paasto on usein tuskaa ja oireina voivat ola heikkoa oloa kylmyyttä, tärinää ja väsymystä siihen kannattaa valmistautua henkisesti kuin fyysisestikin.
 Ajankohtaa täytyy miettiä.



Minun kohdallani tämä meni toisinpäin! Ekat päivät olivat yhtä juhlaa 2-3 päivää menivät kevyesti mutta 4-5 oli sitä tuskaa.
 Tärinä alkoi ja melkein pyörryin ekaa kertaa elämässäni. Aina kun nousi niin pimeni vähäksi aikaa. olin väsynyt ja kuulemma äreä. 
Pirteys oli kadonnut ja siskoni puhuttelikin minua muumiona... Suoritin kuitenkin 5 päivän paaston kunnialla loppuun.

Tulokset 
 Syöminen alkaa kevyesti ja voi sitä energian määrää ruoan saadessa. Ikinä ei ole tehnyt ruokaa niin paljon mieli kuin paaston aikana silloin. Jos keittiössä tehtiin salaattia, haitoin kaikki ainesosat tarkkaan ja erikseen ( kurkku ja paprika yms).  
Ei tehnyt kuukausiin mieli mitään rasvaista, suolaista, sokerista tai muuten roskaruokaa. Ne maistuivat vain eineiltä ja aivan liian voimakkailta. Sipsit maistuivat sille että olisit vetänyt suolaa suoraan purkista suuhun. Elämän tavat olivat siis pitkään paljon terveämmät. 

Paaston aikana painoni tippui 5 kg eli joka päivä yhdenkilon. Se tulee aina takaisin syönnin aloitettua. Olo oli kevyt ja raikas pitkään, aivan niinkuin luvattiin. Oli helppoa lähteä siitä eteenpäin pudottamaan painoa. Minulla paino tippui vaikken sitä aikonutkaan.

 

Vähän ihmetyttää miksi minulla meni oireet toisin päin, mutta voisin tehdä sen uudelleen. Vaikka kärsin paripäivää se oli loppujen lopuksi lyhyt aika. Se kysyy paljon itsekuria ja jokaisen pitää pohtia omalle kohdalle onko se sopivaa. Kannataa tutustua oireisiin ja hyviin ja huonoihin kantoihin sekä erilaisiin kokemuksiin ennen aloittamista. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti