Luin omia tekstejäni ja huomasin, että sitä tekstiä on IHAN liikaa. Itse en ainakaan välttämättä ensivilkaisulla jaksaisi lukea, joten yritän tiivistää.
Itseäni motivoi tällä hetkellä eniten kilpailun
voitto tuoma motivaatio. Olemme sisareni kanssa kisaa kumpi kehittyy enemmän ulkonäöllisesti huhtikuun puoleenväliin mennessä. Olen sen verran jo
ilkkunut kannustanut, että mun on
pakko voittaa. Toisena suurempana syynä on maratonin juoksu. Olen aiemmin halunnut juosta sen, mutta jotenkaan se ei vain ole onnistunut..
Aion seurata kehitystä ottamalla mitat 1 - 2 kk välein ja punnitsemalla kerran viikossa. Ajattelin myös ottaa vertailu kuvia kerran kuussa.
Minulla on
outo hauska tapa, kun aloita kunnolla reenin en katsele itseäni ollenkaan peilistä
(paitsi kasvoja) ja käytän enemmän löysiä vaatteita. Sitten kun on kuntoillut pari kuukautta ja katsoo itse tuloksia, se hämmästyttää itseäänkin!
(olen tehnyt tätäkin, mahtava tunne).
|
Vähän motivaatio kuvia. |
Kunnon kehitystä seuraan sykemittarilla, matkoilla,ajalla ja sillä miltä se lenkki tuntuu. Eli olenko kuoleman kielissä vai ihan ok.
Tämä viikko on vielä vähän gillailua mutta kyllä se ensiviikolla lähtee.
Syömiset eilen Lenkki
Puuro + tee kävelyä 1 h
maksalaatikko
hedelmiä + tee
hedelmiä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti